En­si sun­nun­tai­na on eku­mee­ni­nen lä­he­tys­py­hä ja päi­vän ai­he on Kris­ti­tyn va­paus. Lä­he­tys­työ on kaut­ta ai­ko­jen tuo­nut va­paut­ta ih­mi­sil­le.

Syk­sy on tuo­nut jo oman tuu­lah­duk­sen läm­pöi­sen ke­sän jäl­keen. Olem­me syk­syn tu­loon val­mis­tau­tu­neet it­se ku­kin tar­vit­ta­vin toi­min. Short­sit on jo lai­tet­tu vaa­te­kaa­pin kau­im­mai­sel­le hyl­lyl­le ja pi­hal­la ke­säi­set ta­va­rat kor­jat­tu suo­jaan tu­le­van tal­ven an­ka­ruu­del­ta. Aja­tuk­sis­sa­kin jä­täm­me hy­väs­te­jä ke­sän iha­nil­le ja läm­pöi­sil­le muis­toil­le, näin val­mis­tau­tu­en jo odot­ta­maan tu­le­vaa ke­sää.

Kuu­li­ai­suus on en­si sun­nun­tain ai­hee­na. Ikä ja elä­män­vai­he muu­ten­kin vai­kut­ta­vat osal­taan sii­hen, mis­tä olem­me kii­tol­li­sia.

Raa­mat­tu oh­jeis­taa ra­kas­ta­maan lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si. En­tä jos tuo it­sen­sä ra­kas­ta­mi­nen ei ole kun­nos­sa? Jos et pidä it­ses­tä­si huol­ta ja lai­min­lyöt ke­ho­si ja sie­lu­si sel­lai­sil­la te­oil­la ja ai­neil­la, et­tä voit huo­nos­ti niin sil­loin lä­him­mäi­sen ra­kas­ta­mi­ses­ta tu­lee vai­ke­aa.

“Pe­las­ta, Her­ra, si­nun kan­sa­si ja siu­naa si­nun pe­rin­tö­ä­si. An­na kir­kol­le­si voit­to vi­hol­li­sis­ta ja suo­je­le ris­til­lä­si si­nun val­ta­kun­taa­si.”

Ol­les­sa­ni seu­ra­kun­ta­vi­ras­sa, paik­ka­ni kir­kos­sa oli edes­sä, saar­na­tuo­lis­sa ja alt­ta­ril­la. Nyt eläk­keel­lä on täy­ty­nyt löy­tää oma paik­ka uu­del­leen.

Eläm­me jäl­leen ai­kaa, jos­sa it­se­näis­ten val­ti­oi­den ase­ma on ko­et­teil­la. Ve­nä­jän on val­lan­nut osan Uk­rai­naa ja kat­so­nut oi­keu­dek­seen hyö­kä­tä ja laa­jen­taa vai­ku­tus­pii­ri­ään. Is­ra­el, va­lit­tu kan­sa, nä­kee oi­keu­dek­seen tu­ho­ta pa­les­tii­na­lais­ten asut­ta­maa Ga­zaa, ve­do­ten omaan tur­val­li­suu­teen­sa. Yh­dys­val­lat on ha­vi­tel­lut it­sel­leen Grön­lan­tia. Val­ta­pyr­ki­myk­set evät ole uut­ta ja kan­so­jen näyt­tää edel­leen ole­van vai­ke­aa elää so­vus­sa kes­ke­nään.

Jos­kus py­hä­päi­vien kir­kol­li­set ai­heet tun­tu­vat ko­vin hurs­kail­ta, mut­ta kyse on kui­ten­kin ar­ki­sis­ta asi­ois­ta. En­si sun­nun­tain ai­hee­na on ”Us­kol­li­suus Ju­ma­lan lah­jo­jen hoi­ta­mi­ses­sa”.

Kaik­ki us­kon­not, kris­ti­nus­ko mu­kaan lu­kien, ovat kiin­nos­tu­nei­ta to­tuu­des­ta, pe­rim­mäi­ses­tä to­tuu­des­ta. Se on nii­den yk­kö­sa­sia – ker­toa mikä sen mu­kaan vii­me kä­des­sä on tot­ta maa­il­mas­ta, Ju­ma­las­ta, ih­mi­ses­tä. To­tuus on enem­män kuin se, min­kä nä­em­me tai en­sim­mäi­se­nä tu­lee mie­leen. Tämä halu löy­tää se­li­tys kai­kel­le on vah­va ja se on si­sään­ra­ken­net­tu mei­hin. Et­sim­me to­tuut­ta ja vas­tauk­sia ky­sy­myk­siin: on­ko Ju­ma­la ole­mas­sa? Mik­si me olem­me ole­mas­sa? Mik­si mi­tään on ole­mas­sa? On­ko ih­mi­nen pe­ri­mäl­tään hyvä vai paha? Kuka on oi­ke­as­sa, mikä on to­tuus? Mil­lä ta­voin voin va­kuut­tua to­tuu­des­ta? Mikä to­dis­taa sen?

Pe­sin au­ton ik­ku­nat. Sen jäl­keen mat­kan­te­ko tun­tui pa­rem­mal­ta ja tur­val­li­sem­mal­ta. Mai­se­mat näyt­ti­vät veh­reim­mil­tä, pal­jon kau­niim­mil­ta. Olet var­maan huo­man­nut sa­man: ik­ku­nan pesu ko­dis­sa tai au­tos­sa pa­ran­taa nä­kö­a­lo­ja. Jos­kus mie­tim­me vai­ke­aa on­gel­maa. Kun se rat­ke­aa tai löy­däm­me uu­den suh­tau­tu­mis­ta­van ky­sei­seen haas­tee­seen, tun­tuu, et­tä koko elä­mä kir­kas­tuu.

Tänä sun­nun­tai­na vie­täm­me hel­lun­tain jäl­keis­tä ai­kaa eli 7 päi­vää hel­lun­tais­ta. Tämä 27.7.2025 sun­nun­tai on sii­tä eri­koi­nen, et­tä sen evan­ke­liu­min sa­no­ma­na on Ju­ma­lan tah­to ja käs­kyt. Jee­sus Kris­tus tuli täyt­tä­mään Raa­ma­tus­sa meil­le Ju­ma­lan käs­kyt ja lait.

Ny­kyi­siin il­mi­öi­hin kuu­luu ”so­me­rai­vo”. Se on sitä, et­tä jon­kun hen­ki­lön, yleen­sä jul­ki­suu­des­ta en­nes­tään tu­tun, töp­päi­lyyn tai yk­sit­täi­seen mo­kaan suh­tau­du­taan en­nen­nä­ke­mät­tö­män kiuk­kui­ses­ti. Se on kuin vir­ran pyör­re, jota ei voi py­säyt­tää. Ei au­ta pa­hoit­te­lu ei­kä an­teek­si­pyyn­tö.

Ke­sän juh­liin ja ih­mi­se­loon muu­ten­kin kuu­luu vuo­roin häi­väh­dys iloa ja toi­veik­kuut­ta, vuo­roin sy­väl­tä kou­rai­se­vaa ym­mär­rys­tä kai­ken ka­to­a­vai­suu­des­ta. Ru­noi­li­ja Ei­no Lei­no, jon­ka päi­vää sun­nun­tai­na vie­täm­me, on tuon sie­lun­mai­se­man ku­vaa­ja­na kuin suo­ma­lais­ten sy­dän­juu­ril­la.

Ke­sä­ai­ka on usein juh­lien ai­kaa. On ai­na­kin val­mis­tu­jai­sia, rip­pi­juh­lia ja häi­tä. Eh­kä si­nul­le­kin on tul­lut täl­le ke­säl­le kut­su jo­hon­kin juh­liin tai olet ken­ties it­se juh­lan koh­de!

Viik­ko sit­ten vie­tim­me hel­lun­tai­ta, jota voi pi­tää kir­kon syn­ty­mä­päi­vä­nä. Apos­to­lien te­ois­sa ker­ro­taan, kuin­ka Pyhä Hen­ki las­keu­tui ope­tus­las­ten yl­le ja nämä al­koi­vat kas­ta­maan ja liit­tä­mään ih­mi­siä kir­kon jä­se­nik­si. Nyt, viik­ko hel­lun­tain jäl­keen, or­to­dok­si­nen kirk­ko viet­tää kaik­kien py­hien sun­nun­tai­ta.