Seu­ra­tes­sam­me maa­il­mam­me ta­pah­tu­mia jou­dum­me va­li­tet­ta­van usein kuu­le­maan mo­nen­lai­sis­ta ih­mi­sar­von louk­kauk­sis­ta ja kär­si­vien ih­mis­ten unoh­ta­mi­ses­ta. Mon­ta ker­taa huo­kaam­me: lop­puu­ko kos­kaan tais­te­lu hy­vän ja pa­han vä­lil­lä? Mil­loin pa­han val­ta lo­pul­li­ses­ti ku­kis­te­taan?

Elä­män ai­ka­na on pal­jon ti­lan­tei­ta, joi­hin tu­lee val­mis­tau­tua. Oi­ke­as­taan koko elä­mä on joka het­ki val­mis­tau­tu­mis­ta jo­hon­kin. Nyt­kin si­nul­la ja mi­nul­la on edes­sä jo­tain, mi­hin oli­si ol­ta­va val­mis. Lä­hes­kään ai­na ei ole kyse ti­lan­tees­ta, joka oli­si “kuo­le­man­va­ka­va”. On­nek­si.

Or­to­dok­si­nen kirk­ko viet­tää 8.11. ylien­ke­lien ja kaik­kien ruu­miit­to­mien voi­mien juh­laa. Sil­loin muis­tam­me py­hiä en­ke­lei­tä.

Mar­ras­kuun il­ta­hä­mä­räs­sä ei juu­ri huo­maa, kuka kä­ve­lee vas­taan, nä­kee vain hah­mo­ja, kuu­lee as­kel­ten ää­net, hie­kan ra­hi­nan. Kynt­ti­lät, joi­ta on tuo­tu pit­kin päi­vää, va­lai­se­vat ja tuo­vat loh­du­tus­ta tum­maan maa­han. On py­häin­päi­vän il­ta.

"Minä us­kon – au­ta mi­nun epä­us­ko­a­ni!" (Mark. 9:24). Tämä ly­hyt huu­dah­dus evan­ke­liu­meis­sa on yk­si mie­leen pai­nu­neis­ta ru­kouk­sis­ta, joi­ta Raa­ma­tus­ta löy­tyy.

"Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si, koko sie­lus­ta­si ja koko mie­les­tä­si. – Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si." (Matt. 22:37–39).

En­si sun­nun­tai­na on eku­mee­ni­nen lä­he­tys­py­hä ja päi­vän ai­he on Kris­ti­tyn va­paus. Lä­he­tys­työ on kaut­ta ai­ko­jen tuo­nut va­paut­ta ih­mi­sil­le.

Syk­sy on tuo­nut jo oman tuu­lah­duk­sen läm­pöi­sen ke­sän jäl­keen. Olem­me syk­syn tu­loon val­mis­tau­tu­neet it­se ku­kin tar­vit­ta­vin toi­min. Short­sit on jo lai­tet­tu vaa­te­kaa­pin kau­im­mai­sel­le hyl­lyl­le ja pi­hal­la ke­säi­set ta­va­rat kor­jat­tu suo­jaan tu­le­van tal­ven an­ka­ruu­del­ta. Aja­tuk­sis­sa­kin jä­täm­me hy­väs­te­jä ke­sän iha­nil­le ja läm­pöi­sil­le muis­toil­le, näin val­mis­tau­tu­en jo odot­ta­maan tu­le­vaa ke­sää.

Kuu­li­ai­suus on en­si sun­nun­tain ai­hee­na. Ikä ja elä­män­vai­he muu­ten­kin vai­kut­ta­vat osal­taan sii­hen, mis­tä olem­me kii­tol­li­sia.

Raa­mat­tu oh­jeis­taa ra­kas­ta­maan lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si. En­tä jos tuo it­sen­sä ra­kas­ta­mi­nen ei ole kun­nos­sa? Jos et pidä it­ses­tä­si huol­ta ja lai­min­lyöt ke­ho­si ja sie­lu­si sel­lai­sil­la te­oil­la ja ai­neil­la, et­tä voit huo­nos­ti niin sil­loin lä­him­mäi­sen ra­kas­ta­mi­ses­ta tu­lee vai­ke­aa.

“Pe­las­ta, Her­ra, si­nun kan­sa­si ja siu­naa si­nun pe­rin­tö­ä­si. An­na kir­kol­le­si voit­to vi­hol­li­sis­ta ja suo­je­le ris­til­lä­si si­nun val­ta­kun­taa­si.”

Ol­les­sa­ni seu­ra­kun­ta­vi­ras­sa, paik­ka­ni kir­kos­sa oli edes­sä, saar­na­tuo­lis­sa ja alt­ta­ril­la. Nyt eläk­keel­lä on täy­ty­nyt löy­tää oma paik­ka uu­del­leen.

Eläm­me jäl­leen ai­kaa, jos­sa it­se­näis­ten val­ti­oi­den ase­ma on ko­et­teil­la. Ve­nä­jän on val­lan­nut osan Uk­rai­naa ja kat­so­nut oi­keu­dek­seen hyö­kä­tä ja laa­jen­taa vai­ku­tus­pii­ri­ään. Is­ra­el, va­lit­tu kan­sa, nä­kee oi­keu­dek­seen tu­ho­ta pa­les­tii­na­lais­ten asut­ta­maa Ga­zaa, ve­do­ten omaan tur­val­li­suu­teen­sa. Yh­dys­val­lat on ha­vi­tel­lut it­sel­leen Grön­lan­tia. Val­ta­pyr­ki­myk­set evät ole uut­ta ja kan­so­jen näyt­tää edel­leen ole­van vai­ke­aa elää so­vus­sa kes­ke­nään.

Jos­kus py­hä­päi­vien kir­kol­li­set ai­heet tun­tu­vat ko­vin hurs­kail­ta, mut­ta kyse on kui­ten­kin ar­ki­sis­ta asi­ois­ta. En­si sun­nun­tain ai­hee­na on ”Us­kol­li­suus Ju­ma­lan lah­jo­jen hoi­ta­mi­ses­sa”.

Kaik­ki us­kon­not, kris­ti­nus­ko mu­kaan lu­kien, ovat kiin­nos­tu­nei­ta to­tuu­des­ta, pe­rim­mäi­ses­tä to­tuu­des­ta. Se on nii­den yk­kö­sa­sia – ker­toa mikä sen mu­kaan vii­me kä­des­sä on tot­ta maa­il­mas­ta, Ju­ma­las­ta, ih­mi­ses­tä. To­tuus on enem­män kuin se, min­kä nä­em­me tai en­sim­mäi­se­nä tu­lee mie­leen. Tämä halu löy­tää se­li­tys kai­kel­le on vah­va ja se on si­sään­ra­ken­net­tu mei­hin. Et­sim­me to­tuut­ta ja vas­tauk­sia ky­sy­myk­siin: on­ko Ju­ma­la ole­mas­sa? Mik­si me olem­me ole­mas­sa? Mik­si mi­tään on ole­mas­sa? On­ko ih­mi­nen pe­ri­mäl­tään hyvä vai paha? Kuka on oi­ke­as­sa, mikä on to­tuus? Mil­lä ta­voin voin va­kuut­tua to­tuu­des­ta? Mikä to­dis­taa sen?