Kaunis rietas onnellinen on voimakas tarina yhdestä Suomen suurimmista artisteista, Kaija Koosta, jonka musiikki on lohduttanut ja voimaannuttanut jo sukupolvien ajan. Elokuvan pääosissa nähdään Oona Airola ja Jari Virman.
Cata Portin / Solar Films
Muun muassa nämä artistit ja yhtyeet ovat nousseet Joutorockin lavalle.
Joutsan Seutu
Hilkka Weijo osaa kertoa yksityiskohtaisesti Luhangan vanhan kirkon alttaritaulusta ja puisesta katosta, jotka ovat molemmat hänen mukaansa luhankalaista työtä.
Kirsi Suojoki
Näyttelyllä on haluttu tuoda esille sitä, miten paljon kaikenlaista - esimerkiksi palveluja ja aktiivista toimintaa - Luhangassa on ennen ollut.
Tarja Kuikka
Jussi Makkonen ja Nazig Azezian esittivät konsertissa muun muassa sävellyksiä Oskar Merikannolta.
Marjo Merivirta
Joutsan vapaa-aikatoimen päällikkö Kari Kosunen kannustaa tulemaan uimahalliin testaamaan pelastusliivejä, opettelemaan niiden käyttöä, kokeilemaan omaa uimataitoa ja lisäämään vesiturvallisuutta ylipäätään.
Maija Heikkinen
Aki Sinkkonen povaa tälle Chevrolet Bel Airille kovaa käyttöä ensi kesäksi.
Eeli Laitinen
Pirjo Mäkinen (vas.) ja Maija Lahtinen pitävät hyvänä asiana sitä, että seurakunta järjestää päiväkahvitilaisuuden kaltaisia ei-perinteisiäkin tapahtumia.
Tarja Kuikka
Kioskissa on käynyt satakunta asiakasta per päivä. Moni jää istumaan pidemmäksi aikaa ja juttelemaan tuttujen kanssa.
Tarja Kuikka
Talkooteatterin neljäntoista näyttelijän hahmoista löytyy nopeasti oma suosikki. Ehkä useampikin.
Kirsi Suojoki
Heinähulinat järjestetään jo yhdettätoista kertaa. Kuva tapahtumasta viime kesältä. Arkistokuva.
Eeli Laitinen
Veikko Ahvenainen ja Carina Nordlund ovat esiintyneet Joutsassa aiemmin lukuisia kertoja.
Veikko Ahvenaisen arkisto
Helsinkiläinen Anu Hokkanen lukeutuu kesänäyttelyn nuorimpiin taiteilijoihin. Näyttelyssä on esillä kolme hänen akryylimaalaustaan.
Tarja Kuikka
Kolmannes Natrin asiakkaista on kesäasukkaita, joten työtä saa tehdä usein järvimaisemassa. Tälle keikalle nuohooja palasi edellisen asiakkaan venekyydillä saaresta.
Kirsi Suojoki
HileLeppis-auto on maalattu muistuttamaan leppäkerttua.
Eeli Laitinen
Joutsan alueen tapahtumia ja menovinkkejä